fbpx

BOKNÄS VITRIININ UUDISTAMINEN

Kun hyljätystä kalusteesta tulee käyttökelpoinen

Aiemmin julkaisemani blogikirjoitus ruokapöydän pintakäsittelystä on ollut suosittu luettava. Toivon monen inspiroituneen oman ruokapöydän käsittelystä.

Viime talvena toteutimme vanhan Boknäs vitriinin (hyllystön) pintakäsittelyn. Valokuvat ovat vain odottaneet blogikirjoitusta aiheesta.

Taustaa

Edelliseen kotiin vuonna 2003 ostettu Boknäs hylly oli aikoinaan tarpeellinen ja mieluinen hankinta. Muutama vuosi sitten muuttaessamme uuteen kotiin, tuntui ettei hylly istu uuden kodin tiloihin. Myös väritykseltään hylly oli ristiriidassa kodin väreihin.

Hyllyn jatkokäyttöä tai myymistä pohdittiin useaan otteeseen ja hylly sijoitettiin varastoon odottamaan lopullista päätöstä. Tuntui pahalta luopua puisesta ja arvokkaasta kalusteesta.

Hylly toimi varastokäytössä pari vuotta. Siinä käytössä se ei ollut optimaalinen ja asiaa aikamme pohdittua, päädyimme kokeilemaan hyllyn maalaamista.

Työvaiheet

  • Hyllyt purettiin osiin.
  • Hyllyistä irrotettiin lasiovet, saranat ja laatikostot.
  • Kaikki osat hiottiin kevyesti käsin.
  • Hyllyn osat maalattiin Tikkurilan Otex Akva pohjamaalilla.
  • Pohjamaalauksen jälkeen, pintamaaliksi valikoitui Tikkurilan 10 kalustemaali.
  • Pintamaalaus suoritettiin kahteen kertaan pensselillä.

Lasiovien maalaaminen lastan avulla suojaten oli kätevämpää kuin lasin reunojen teippaaminen.

Lopputulos

Hyllyjä oli yhteensä kymmenen kappaletta, joista kuusi kappaletta saivat uuden värin. Laatikostoja oli kolme kappaletta, jotka kaikki käsiteltiin.

Rehellisesti on sanottava työn vaatineen aikaa ja hieman kärsivällisyyttä. Lopputulos palkitsi suuren työn. Hylly on mieluinen ja käytännöllinen. Hyllyistä rakentui tv-huoneen hyllystö.

Boknäs vitriinin uudistaminen.

Uuden ja vanhan yhdistelmät

Sisustamisessa kerroksellisuus liittää yhteen vanhaa ja uutta. Yhdistelmät tuovat kivaa persoonallisuutta sisustukseen ja syntyy mielenkiintoisia kokonaisuuksia.

Monesta kodista löytyy kalusteita, jotka uudistamalla heräävät henkiin. Kannustan asiakkaitani hyödyntämään kodista löytyviä vanhoja kalusteita ja yhdistämään niitä rohkeasti uuden kanssa.

Boknäs vitriinin uusi ilme.
Boknäs vitriinin maalaaminen.

Uudistusprojektin aikana vaadittiin kärsivällisyyttä. Kun viimein asettelimme uudistetun Boknäs vitriinin tv-huoneeseen, tuntui se kuin palapelin viimeisen palasen asettaminen paikoilleen. On hienoa nähdä, miten vanha kaluste saa uuden elämän ja sulautuu osaksi kodin sisustusta.

Rohkaisen teitä kokeilemaan omia projekteja kodissanne!