Näe kotisi kokonaisuus ennen päätöksiä

 

Autan näkemään tilan mahdollisuudet.

Sisustussuunnittelu alkaa ajattelusta

Joskus yksi tila, terassi tai tilaratkaisun oivallus riittää muuttamaan koko kodin tuntua.

Sisustussuunnittelu ei ole valmiiden ratkaisujen tarjoamista tai yhden tyylin toteuttamista.
Se on ajattelua, kokonaisuuden hahmottamista ja suuntaviivojen näyttämistä – sinun lähtökohdistasi.

Suunnittelu auttaa näkemään, mitä tilasta voi tulla, ja tekee päätöksistä selkeämpiä.
Saat selkeän suunnan, jonka pohjalta päätösten tekeminen on helpompaa.

Suunnittelu alkaa kokonaisuuden hahmottamisesta.

Mitä sisustussuunnittelu sisältää?

Sisustussuunnittelu voi olla pieni päivitys tai laajempi muutos.

Räätälöin kokonaisuuden aina kotisi, elämäntilanteesi ja budjettisi mukaan.

Suunnittelu voi sisältää esimerkiksi tilasuunnittelua, keittiön ja muiden tilojen toiminnallisia ratkaisuja, materiaaleja, valaistusta, kalusteita ja tekstiilejä sekä pihan ja terassin kokonaisuuden hahmottamista.

Jokainen suunnitelma on yksilöllinen, joten työn laajuus sovitaan aina tarpeidesi mukaan. Suunnittelu voi koskea yhtä tilaa, useampaa tilaa tai laajempaa kokonaisuutta.

Sisustussuunnittelu kokoaa kokonaisuuden yhteen.

Suunnitelma näyttää, mitä tilasta voi tulla

Ennen kuin mitään muutetaan, näet suunnitelman kuvana.

3D-havainnekuva tekee ideasta näkyvän ja auttaa hahmottamaan tilan, mittasuhteet ja tavoitellun tunnelman jo suunnitteluvaiheessa.

Sisustussuunnittelija, Oulu.

Kun koti tuntuu oikealta, arki tuntuu paremmalta

Koti ei ole vain tila – se on paikka, jossa levätään, nauretaan ja eletään.
Autan sinua tekemään kodistasi toimivan, kauniin ja omannäköisen selkeällä suunnitteluprosessilla.

Havainnekuvat välittävät suunnitelman kokonaisuuden ja tunnelman – materiaalit ja tuotteet määritellään erikseen suunnitelmassa.

Terassin suunnittelu by Seija Yliniemi
3D-havainnekuva parvekkeen sisustussuunnitelmasta.
3D-havainnekuva sisustussuunnittelusta, Oulu.
3D-visualisointi auttaa hahmottamaan tilaa.

Havainnekuvat suunnittelussa →

Milloin sisustussuunnittelu kannattaa?

Usein jo yksi keskustelu riittää –
voit aloittaa kevyesti ilman sitoutumista.

Kun olet aloittamassa remonttia tai muuttamassa uuteen kotiin.

Kun tila tuntuu keskeneräiseltä tai ei toimi arjessa.

Kun et tiedä, mitä kannattaa säilyttää ja mitä hankkia uutena.

Kun haluat varmuutta ennen hankintoja.

Voit aloittaa juuri siitä avusta, jota nyt tarvitset.
Jos kaipaat apua yksittäiseen päätökseen tai haluat selkeyttää vaihtoehtoja ennen kuin etenet, voit aloittaa konsultoinnista.

Etäkonsultointi alk. 129 € sis. alv.

→ Tutustu konsultointivaihtoehtoihin

Suunnitteluprosessi

Tilaa ajatuksille ja oivalluksille

  1. Alkukartoitus – Keskustellaan toiveistasi ja kodin mahdollisuuksista. Kartoitus toteutetaan pääsääntöisesti etänä.
  2. Luonnosvaihe – Ideat, havainnekuvat ja valinnat päätösten tueksi.
  3. Valmis suunnitelma – Selkeä kokonaisuus ja hankintatiedot toteutusta varten.

Suunnittelu onnistuu myös kokonaan etänä

Saat selkeän suunnan ja ehdotukset helposti, missä päin Suomea tahansa.

Mietityttääkö hinta?

Sisustussuunnittelun hinta muodostuu työn laajuudesta ja siitä, mitä haluat suunnitelmaan sisältyvän.

Sisustussuunnittelua Oulu ja etäpalvelut koko Suomi.
Tekstiilit tuovat pehmeyttä sisustukseen.

Miksi valita minut?

Jokainen koti on erilainen – ja siksi suunnittelu tehdään aina sinun arkeasi varten.

Kuuntelen, hahmotan kokonaisuuden ja autan löytämään ratkaisut, jotka toimivat ja tuntuvat oikeilta myös arjessa.

Pitkä kokemukseni kodeista ja remonteista auttaa arvioimaan vaihtoehtoja käytännöllisesti – mitä kannattaa säilyttää, mitä muuttaa ja mihin panostaa.

Ratkaisut eivät rakennu yhden tyylin tai liikkeen valikoiman ympärille, vaan sinun kotisi, tarpeidesi ja budjettisi lähtökohdista.

Ruokailutila olohuoneen yhteydessä – moderni pöytä, taulu ja valoisa sisustussuunnittelu Oulussa.

Miltä kotisi tuntuu suunnittelun jälkeen?

Kun kokonaisuus toimii, arki tuntuu kevyemmältä.
Koti näyttää omalta, päätökset syntyvät helpommin ja tila tuntuu tasapainoiselta.
Saat varmuuden siitä, että valinnat muodostavat toimivan ja yhtenäisen kokonaisuuden.

Sisustustekstiilit täydentävät kokonaisuuden.

Kylpyhuone 60-luvusta tähän päivään

Ennen ja jälkeen kuvin

Kuvissa näkyy sama kylpyhuone ennen remonttia ja sen jälkeen. Kodin toinen kylpyhuone suunniteltiin lasten käyttöön, ja hyvällä tilasuunnittelulla pieneen tilaan saatiin sovitettua myös kylpyamme.

Kylpyhuone ennen remonttia 60-luvun kerrostaloasunnossa.
Kylpyhuone remontin jälkeen – amme, lasiseinä ja vihreä laattaseinä.

Hinnoittelu ja toiminta-alue

Suunnittelun hinta määräytyy kohteen ja työn laajuuden mukaan.

Aloitamme alkukartoituksella, joka toteutetaan pääsääntöisesti etänä. Oulun alueella kartoitus voidaan tarvittaessa tehdä myös paikan päällä. Kartoituksen jälkeen saat selkeän tarjouksen. Tiedät etukäteen, mitä suunnittelu sisältää ja mihin sitoudut.

Palvelen Oulun alueella sekä etänä koko Suomessa.

Sisustussuunnittelu Oulussa – ruokailutila ja keittiö harmonisena kokonaisuutena.

Tutustu kohteisiin →

Asiakkaiden kokemuksia

Näin asiakkaani kuvaavat yhteistyötämme

"Seija suunnitteli juuri meidän kotiin sopivan, remontoidun kylpyhuoneen ja saunan sisustuksen. Sisustussuunnitelmassa oli huomioitu erinomaisesti meidän toiveet – ja mikä sopii kotiimme niin värisävyltään, tunnelmaltaan kuin käytön asettamilta vaatimuksiltaankin. Saimme hyviä ehdotuksia myös pieniin yksityiskohtiin. Sisustussuunnitelma oli tarkka ja hyvä dokumentti materiaalihankintoihin ja tekemiseen. Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen."

"Erittäin hyvin sujunut yhteistyö. Seija kuuntelee tarkasti toiveita ja rakentaa sen perusteella ehdotuksia. Hänellä on hyvä tilantaju, joka auttoi suunnittelussa. Omin voimin olisi tullut virhearvioita juuri tilojen hahmottamisessa. Aikataulut pitivät paikkansa ja suunnittelupalaverit onnistuivat sovitusti. Takapihan terassin rakentaminen onnistui hyvin, mittasuhteiltaan sopusuhtainen. Kesähuoneen kalusteet onnistuivat, ulkonäkö ja toiminnallisuus onnistuivat. Kaiken kaikkiaan onnistunut lopputulos."

"Joustava palvelu ja huomioitiin hyvin omat toiveet. Kaikista materiaaleista tuli lista ja ostopaikka mikä helpotti hankintoja todella paljon. Kiva, kun oli huoneista aina kaksi vaihtoehtoa, josta voi valita mieleisen. Hyvin hyödynnetty myös omia jo olemassa olevia kalusteita. Olemme tyytyväisiä palveluun."

Kerro lyhyesti tilanteestasi

Jos pohdit kodin muutosta, remonttia tai tilojen uudelleenjärjestelyä, jätä viesti ja lyhyt kuvaus tilanteestasi. Saat viestisi perusteella ehdotukseni sopivasta tavasta edetä.

Vastaan viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Ajatukset saavat olla keskeneräisiäkin. Usein riittää, että joku katsoo kokonaisuutta kanssasi.